Kerroin ylpeänä ystävälleni nousseeni Kilimanjaron huipulle. Ystäväni oli hämmästyneen näköinen. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kysyi minulta, teinkö sen korkokengissä.
Valmistautuessani Afrikan korkeimman vuoren valloitukseen tajusin, että tarvitsisin kunnon vaelluskengät. Partiokaupan myyjä sai minut vakuuttuneeksi, että vaellukselleni sopisivat täydellisesti Mendelin sinivihreät varrelliset jalkineet. Siihen täydellisyys sitten jäikin. Kengät olivat kyllä yllättävän kevyet ja mukavat jalassa, mutta tunsin itseni välittömästi mieheksi. Korottomuus asetti pohkeeni luonnottomaan kireystilaan ja kaikki viehkeys oli tiessään.
Jalkani pysyivät kuivina ja rakottomina tuolla pitkällä vaelluksella. Huonotuulisuuteni johtui silti kengistä. Ne tekivät jaloistani valtavan kokoiset. Ne pakottivat minut ottamaan miehisiä harppauksia. Ne sopivat yhteen vain housujen kanssa. Melkein vannoisin, että ne myös pakottivat minut kiroilemaan äijämäisesti. Miten ihana fiilis olikaan kun saatoin laskeutumisen ja suihkun jälkeen vaihtaa jalkaani sirot sandaalit. Oloni parani huimasti ja palauduin sujuvasti takaisin naiseksi.
Vuoren valloitus oli upea kokemus, mutta näytän huipulla otetussa kuvassa ihan mieheltä – kenkien vika. Olisinpa silloin tiennyt Junya Wakatanaben retkikengistä, joissa on korkoa. Niihinhän olisi voinut yhdistää vaikka mekon.
Helsinki in Style 