Muutamissa aiemmissa postauksessani olen hehkuttanut 2OR+BYYATin tuotteita ja mallistoja. Koska kengät kuitenkin ovat pääasiassa tässä blogissa, postauksia on ollut vähänlaisesti. Nyt kuitenkin törmäsin blogistaniassa Jennin blogiin Pupulandia ja haluan ehdottomasti jakaa hänen uusimman postauksensa myös täällä. Jenni oli päässyt Köpenhaminan muotiviikoilla tutustumaan 2OR+in tulevan syksyn ja talven mallistoon ja kertoi mm. ilouutisen siitä, että nyt vihdoin myös miehille löytyy vaatteita. En ole aivan varma, kuinka innostunut oma mieheni tästä uutisesta on, mutta minulle se oli tervetullut. Ihastuin syksyn mallistoon. Mallien jalkineet oli yllättäen kullertavia (piti kommentoida kengistäkin jotain). Tässä muutama kuva Jennin blogista. Jos innostuit näkemästäsi, käy katsomassa lisää sieltä!
Otetaan kuitenkin nyt se kesä ensin tässä välissä, jookos! Mutta ei sitten tunnu talvikaan syksyllä niin pahalta, kun on upeita vaatteita odottamassa.