Intia on nyt nähty (äänessä paljon sarkasmia). Paljon meteliä, ihmisiä, eläimiä, värejä, luksusta ja köyhyyttä – mutta ennen kaikkea: taivaallista ruokaa!
Pärjäsin loistavasti pakkaamillani kengillä ja yhdet jäivät jopa kokonaan käyttämättä – ne lenkkarit. En tosin ottanut niitä mukaan siksi, että ne olisivat mukavat kävellä, vaan siksi, että niillä olisi mukava juosta. Hyvin nopeasti tosin tajusin, ettei Intiassa käydä lenkillä. Siihen ei yksinkertaisesti ole tilaa. Tällä reissulla myös aika oli vähissä.
Yllätyksekseni en ostanut yksiäkään kenkiä. Sovittamani paikalliset, koristeelliset jalkineet olivat kyllä huimaavan kauniita, mutta epämukavat jalassa ja täysin sopimattomat tyyliini Suomessa. Eivätpä paikallisetkaan ostaneet noita kenkiä, todennäköisesti hyvin samoista syistä. Ne olivat turistiostoksia, joten saivat jäädä odottamaan seuraavia turisteja.
Junassa oli hyvin aikaa tarkastella ihmisten kenkiä. Kuusituntisen junamatkan aikana ehti myös hyvin heittäytyä pitkälleen omalle paikalleen, joka kääntyi sängyksi. Lipun hintaan sisältyivät toki myös lakanat ja tyyny. Noin mukavasti en olekaan ennen junassa matkustanut. Mutta niistä kengistä. Ykkösluokan matkustajat olivat selvästi varakasta keskiluokkaa. Sen näki ihmisten vaatteista ja kuuli heidän hyvästä englannistaan. Miehillä oli länsimaisittain siistit vaatteet: kauluspaidat, neuleet ja suorat housut, sekä juurikiilloitetut nahkakengät. Juuri kengät näyttivät korostavan miehen asemaa ja varakkuutta. Korostiko naisen asemaa perheessä sitten se, että samaisen, hyvinpukeutuneen miehen vaimolla oli järjestäänsä jalassaan sandaalit. Eivätkä ne sandaalit olleet kalliit, kauniit tai upeat, vaan muoviset, tylsät sandaalit. Toisilla oli paljaat varpaat, toiset taas olivat vetäneen sandaalien kanssa jalkaansa sukat, joissa oli ommeltuna aukkko isonvarpaan ja kakkosvarpaan välille.
Tässä kuva, jonka löysin prestidigitatorin blogista. Hän on samaa mieltä kanssani yhdistelmän koomisuudesta. Mitäs sinä ajattelet?